Ajanvaraus
Uudet hoitoajat on käytännöllisintä sopia aina hoitavan terapeutin kanssa. Voit toki tässäkin asiassa jättää soittopyynnön vastaanottoomme numeroon (03) 3122 8000.
Hoitoajan kesto määräytyy maksusitoumuksen mukaan. Huolehdittehan terapia-ajoistanne, näin vältymme myöhästymisen aiheuttamalta terapia-ajan lyhentämiseltä. Jos myöhästyminen tapahtuu meidän vuoksemme, hyvitämme ajan. Henkilökohtainen terapiaan liittyvä keskustelu sisältyy terapia-aikaan, näin emme vie hoitoaikaa seuraavalta asiakkaalta.
Maksusitoumukseen sisältyy yksi terapiapalaute. Teemme tarvittaessa pyynnöstä ylimääräisiä palautteita / suosituksia / lausuntoja, mutta näistä veloitamme erikseen. Huomioittehan, että terapiapalautteen tulee olla lähettävällä taholla kaksi (2) viikkoa ennen seurantakäyntiä. Muistattehan siis ilmoittaa seurantakäynnin ajankohdan ajoissa (vähintään 2 viikkoa ennen), jotta terapeutille jää riittävästi aikaa kirjoittaa palaute.
Huolehdittehan mahdollisista peruutuksista hyvissä ajoin, viimeistään hoitoa edeltävänä päivänä. Peruuttamattomasta ajasta tai saman päivän peruutuksesta veloitamme asiakkaalta peruutusmaksun, poikkeuksena lääkärin- tai terveydenhoitajan todistus sairaudesta. Kuitenkin kaikissa tapauksessa, joissa terapeuttimme on ajanut kotiin/päiväkotiin/ kouluun eikä asiakas ole paikalla, veloitamme asiakkaalta km-korvauksen matkasta.
Soita peruutukset vastaanottomme numeroon (03) 3122 8000. Peruutuksia ei voi jättää sähköpostilla eikä tekstiviestillä. Peruutuksen voi soittaa joka päivä 24 tuntia vuorokaudessa, myös kaikkina juhlapyhinä. Anna puhelun hälyttää tarpeeksi kauan ja tarvittaessa jätä viesti vastaajaan.
Klingendahlin pihassa on maksullinen asiakaspysäköinti. Lisäksi lähistöllä on kiekkopysäköintipaikkoja.
Taksit voivat ajaa sisäpihalle, A-rapun oven eteen.
Katso oheinen kartta.
Meille pääset helposti myös bussilla. Tampereen kaupungin bussit, esim.:
